» Vuosikertomus 2008

SUOMEN VILLAKOIRAKERHO RY OULUN PAIKALLISOSASTO VUOSIKERTOMUS 2008

HALLITUKSEN JÄSENET JA OSALLISTUMINEN

Päivi Ollila (pj) 4/5

Arja Kosonen (varapj) 3/5

Tanja Ryymin (sihteeri, varajäsen) 5/5

Mika Kamppuri (rahastonhoitaja) 3/5

Pirjo Puolimatka-Juntunen 4/5

Marika Tähti 5/5

Pia Häkkinen 5/5

Raisa Issakainen (varajäsen) 4/5

KOKOUKSET

Oulun paikallisosaston vuosikokous pidettiin 12.3.2008 klo.18 lähtien ja kokouspaikkana oli Svenska Privatskolan i Uleäborg. Syyskokous pidettiin 16.11.2008 Villa Kaljaasissa klo.13 lähtien.

TILINTARKASTAJAT

Tilintarkastajina toimivat Juha Lehtikangas ja Tanja Ryymin. Varatilintarkastajana toimi Minna Kankaanpää. Minna Kankaanpää teki tilintarkastuksen Tanja Ryyminin puolesta.

KOIRAPUISTOTAPAAMISET JA YHTEISLENKIT

Koirapuistotapaamisia jatkettiin edellisvuoden tapaan joka kuun kolmas viikonloppu. Yhteensä koirapuistoissa tavattiin 8 kertaa. Kerran koirapuistotapaamisen korvasi yhteislenkki Nallikarin maisemissa ja kolmella kerralla koirapuistotapaamisen sijaan tavattiin jonkun muun tapahtuman merkeissä.

TURKIN PERUSHOITO- JA NÄYTTELYTRIMMAUSKURSSIT

Oulun paikallisosasto järjesti vuonna 2008 neljä trimmauskurssia, joista kaksi oli perustrimmauskursseja ja kaksi jatko-/ näyttelytrimmauskursseja. Ensimmäinen perustrimmauskurssi järjestettiin helmikuussa Maikkulan Mustissa ja Mirrissä ja kouluttajina siellä toimivat Raisa Issakainen ja Minna Kankaanpää. Huhti- ja toukokuussa järjestettiin jatko-/ näyttelytrimmauskurssit Limingantullin Mustissa ja Mirrissä. Huhtikuun kurssin kouluttajana oli Marja-Leena Jarkko ja toukokuun kurssilla Virpi Pesonen. Syyskuussa järjestettiin vielä perustrimmauskurssi Limingantullin Mustissa ja Mirrissä ja sen kouluttajina toimivat Raisa Issakainen ja Heidi Kursu. Kursseilla oli 9-11 osallistujaa sekä muutamia kuunteluoppilaita per kurssi.

JOUKKOTARKASTUS

Paikallisosasto järjesti joukkoterveystarkastuksen 24.1.2008 Eläinlääkäriasema Akuutissa, jossa oli mahdollisuus tutkituttaa koirien silmät, polvet ja lonkat. Joukkoterveystarkastukseen osallistui 9 villakoiraa.

JOUKKONÄYTTEENOTTO

Paikallisosasto järjesti Hannes Lohen tutkimuksen joukkonäytteenoton 12.2. Maikkulan Mustin ja Mirrin tiloissa. Riitta Aho kävi ottamassa näytteet 17 villakoiralta.

NÄYTTELYTOTTUMUSHARJOITUKSET

Näyttelytottumuskoulutusta järjestettiin heinä- elokuun vaihteessa yhteensä neljä kertaa ja syyskuussa kolme kertaa. Heinä-elokuussa kouluttajina toimivat Arja Kosonen ja Mika Kamppuri ja syyskuussa Päivi Ollila. Näyttelytottumukseen osallistui vaihteleva määrä ihmisiä koirineen.

LUENNOT

Oulun paikallisosasto järjesti Sudesta koiraksi –luennon Limingantullin Mustin ja Mirrin tiloissa 26.4.2008. Luennoitsijana toimi Erkki Pulliainen.

KEVÄTRETKI

27.4.2008 11 villakoiraa omistajineen osallistui kevätretkelle upeassa säässä Haukiputaan Virpiniemestä Runtelinharjulle makkaraa paistamaan ja takaisin.

FIKSUT VILLIKSET –KOULUTUS

Oulun paikallisosasto järjesti keväällä 2008 Fiksut Villikset nimisen leikkimielisen koulutuksen, joka sisälsi kuusi tapaamiskertaa. Ensimmäisellä kerralla 28.4. harjoiteltiin Päivi Ollilan johdolla kontaktin ottoa Lammassaaressa. 4.5. osallistuttiin Royal Canin koiramarssille Oulun löytöeläinkodin hyväksi. 14.5 ja 21.5. Raisa Issakainen piti näyttelytottumusta Kaakkurin Citymarketin parkkipaikalla. 14.5. paikalla oli myös tuote-esittely. 26.5. järjestettiin makkararinki Lammassaaressa Marika Tähden johdolla. 4.6. oli vuorossa leikkimielinen loppukilpailu Lammassaaressa. Fiksut Villikset –koulutukseen osallistui 5-10 koiraa omistajineen per kerta.

AGILITY

Villakoirille järjestettiin agilityn alkeis- ja jatkokurssi Minnan koirakoulusta. Alkeiskurssi järjestettiin 21.5.-25.6.2008 ja se sisälsi yhteensä 6 harjoituskertaa. Jatkokurssi (myös 6 harjoituskertaa) järjestettiin 16.9.- 21.10. Molemmille kursseille osallistui 7 koirakkoa ja paikallisosasto sponsoroi molempia kursseja 5 e per koirakko.

UINTIPÄIVÄT

Kesäkuussa pidettiin 2 uintipäivää, jolloin villakoiraharrastajat suunnistivat kohti Ulmajan monttuja Haukiputaalla. Osallistujia oli 4 ja 5 villakoiraa. Lisäksi kokoonnuttiin heinäkuussa ex tempore –uimakerralle viestittämällä sähköpostilistallamme. Tällöin uimaan tuli noin kymmenen villakoiraa.

MATCH SHOW

Paikallisosasto järjesti Match Show:n 10.7.2008 Limingantullin Mustin ja Mirrin pihalla. Osallistujia oli yhteensä 177: Pieniin pentuihin osallitui 38, isoihin pentuihin 27, pieniin aikuisiin 47, isoihin aikuisiin 41, junior handler -kilpailuun 18 ja lapsi ja koira –kilpailuun 6. Tapahtumapaikalla oli arpajaiset ja buffet. Tuomareina toimivat Marika Tähti, Annika Rankinen, Heidi Kursu ja Hillevi Hautaniemi. Tapahtuman tuloilla rahoitettiin paikallisosaston toimintaa.

AGILITYMESTARUUSKILPAILU JA TOKO-MESTARUUSKOE

Villakoirien agilitymestaruuskilpailu ja toko-mestaruuskoe järjestettiin ensimmäistä kertaa Oulussa 16.-17.8.2008. Oulun paikallisosasto järjesti kilpailut Oulun koirakerhon virallisten kisojen yhteydessä Kaukovainion Haukkukeitaalla niin, että lauantaina 16.8. 28 villakoiraa kilpaili agilitymestaruudesta ja sunnuntaina 17.8. 7 villakoiraa toko-mestaruudesta. Oulun paikallisosastolla oli paikan päällä infoteltta, missä pystyi tutustumaan villakoiraan rotuna, tilaamaan ennakkoon villakoirakalentereita vuodelle 2009 ja juttelemaan niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa. Royal Canin sponsoroi tapahtumaa. Kaleva teki villakoirista ison jutun rotumestaruuksien aikaan.

SYYSRETKI

Syysretki järjestettiin 21.9. Kiimingissä Välikylän maastossa. Retkelle lähdettiin iltapäivällä klo. 15 ja suunnattiin kohti laavua, jossa oli mahdollisuus paistaa makkaraa. Retkelle osallistui kymmenkunta ihmistä ja saman verran koiria.

KAIKKIEN ROTUJEN KIIHDYTYSKILPAILUT

Osallistuimme VGU-Oulun kaikkien rotujen kiihdytyskilpailuihin 18.10. yhden villakoiran voimin.

LUONNETESTI

Paikallisosasto järjesti luonnetestin 25-26.10. Yli-Iissä Nasevan toimitalolla. Luonnetestiin osallistui 7 villakoiraa ja 13 muun rotuista koiraa. Tuomareina luonnetestissä olivat Lauri Ojala ja Jari Keinänen, ylitoimitsijana Mia Ronkainen, ratamestarina Kirsi Maansaari ja sihteerinä Tanja Ryymin sekä Minna Suur-Inkeroinen.

PIKKUJOULU

Oulun paikallisosaston pikkujoulu järjestettiin 16.11. syyskokouksen jälkeen Villa Kaljaasissa klo. 15 lähtien. Pikkujoulut aloitettiin yhteislenkillä, jonka jälkeen siirryttiin seurustelemaan ja syömään Villa Kaljaasiin. Pikkujouluihin osallistui kiitettävä määrä ihmisiä koirineen. Pikkujouluissa palkittiin VGU:n kaikkien rotujen kiihdytyskilpailun nopein villakoira Sulo sekä paikallisosaston aktiivisena jäsenenä Arja Pietilä.

VILLAKOIRAKALENTERI 2009

Valmistutimme villakoirakalenterin vuodelle 2009. Kuvat kalenteriin kerättiin pp_villat sähköpostilistalta ja kalenteri painatettiin Multiprintissä. Kalentereita painatettiin yhteensä 100kpl. Kalentereista saatu tuotto käytetään paikallisosaston hyväksi.

TIEDOTTAMINEN

Oulun paikallisosasto on tiedottanut tapahtumistaan kerholehti Puudelissa, nettisivuillaan (www.oulunpuudelit.net) sekä sähköpostilistallaan (Yahoo group pp_villat). Nettisivujen ylläpitäjänä ja päivittäjänä on toiminut Päivi Ollila.